työ

Yrityksen perustaminen

Yrityksen perustaminen on toisille vaikeampi päätös, kun taas toiset ajetaan yrittämiseen sisään pienestä pitäen yrittäjäperheen lapsena. On aivan eri juttu luopua työstään ja satsata sataprosenttisesti omaan yritykseen, joka ehkä, toivottavasti, joskus tulevaisuudessa elättäisi yrittäjän, kuin että pitäisi jotain pientä sivubisnestä siinä työn ohella. Yrittäjyydessä on paljon riskejä, mutta se voi myös olla todella palkitsevaa. Työllistät itse itsesi ja sinulla on päätäntävaltaa.

asuminen, elämäntilanne, terveys, Uncategorized

Hanki paremmat yöunet!

Loman jäljiltä moni on tottunut valvomaan ja unirytmi on siten päätynyt menemään aivan sekaisin. Liian vähäiset yöunet haittaavat työntekoa, tekevät ärtyisäksi, heikentävät muistia ja lihottavat. Kroonisesta väsymyksestä kärsiminen ei ole tosiaankaan terveellistä. Jaksamisesta kannattaa pitää huolta. Unensaantia voi onneksi helpottaa yksinkertaisilla nikseillä.

elämäntilanne, Uncategorized, viihde

Vinkkejä uuden vuoden juhlistamiseen

Uusi vuosi on vapun tavoin se aika vuodesta, jolloin juhliminen tuntuu miltei kansallisvelvollisuudelta. Pakkojuhliminen voi olla jopa turhauttavaa. Jokaisella tuntuu olemaan toinen toistaan huikeampia suunnitelmia: lennot Pariisiin, kutsu hienoihin juhliin, pöytävaraus hienoon ravintolaan….  Älä huoli vaikket olisi itse keksinyt vielä mitään. Vielä ehdit järjestää itsellesi ikimuistoisen vuodenvaihteen.

juoma, ruoka, talous, Uncategorized

Näin säästät ruokakuluissa

Vuodenvaihteessa jouluostokset ovat tehneet lovia budjetteihin ja moni haluaakin tarkkailla rahankäyttöään. On myös valitettavasti totta, että ruokakassi on kallistunut Suomessa viime aikoina huomattavasti. Silti hyvää ruokaa voi tehdä myös halvalla. Se vaatii vain hieman suunnittelua ja kärsivällisyyttä.  Näillä vinkeillä säästät rahaa ja syöt hyvin!

internet, trendit, työ, Uncategorized, viihde, yleistieto

Liittyisinkö twitteriin?

Internetissä viestijän ei tarvitse enää tyytyä pelkkään sähköpostiin. Sosiaalinen media tarjoaa yhä enemmän mahdollisuuksia ajan hermoilla olemiseen ja yhteydenpitoon. Facebookiinhan kuuluvat jo melkein kaikki, mutta vasta harva suomalainen on vielä aktiivinen twitterissä.  Kuitenkin siitä kohistaan koko ajan enemmän. Mitä hyötyä twitteristä oikein on? Tässä perusohjeita ja joitakin twitterin hyviä puolia uusavuttomille: