työ

Musiikin kuuntelu parantaa työskentelykykyä

napit korville niin työt sujuu paremminKauan tiedetty tosiasia on, että musiikki vaikuttaa aivojen toimintaan. Se stimuloi aivoja aivan samalla tavalla kuin ihmisille kaunis näky tai hyvät ruoat ja hajut. Musiikin kuuleminen nimittäin lisää mielihyvää tuottavan dopamiinin erittymistä ja saa ihmiset paremmalle päälle. Lempimusiikin kuuleminen saattaa myös nopeuttaa työntekoa.

Esimerkiksi tarkkaavuushäiriöstä (ADHD, ADD) kärsivillä dopamiiniratojen toiminta on puutteellista. Dopamiini saa parhaimmillaan ihmiset keskittymään paremmin. Miamin yliopiston professori Teresa Lesiukin tutkimuksessa musiikin vaikutuksesta työskentelyyn käy ilmi, että musiikkia kuuntelevat suorittivat tehtävänsä nopeammin ja tuottivat parempia ideoita musiikkia kuuntelemattomiin verrattuna, koska musiikin kuuntelu sai heidät paremmalle tuulelle.

Lesiukin mukaan stressaantunut ihminen tekee päätöksiä hätäisesti ja hänellä on huono keskittymiskyky. Kun on positiivisella tuulella, näkee enemmän vaihtoehtoja.

Olennaista Leisukin tutkimuksessa oli se, että henkilö kuunteli musiikkia, josta piti. Osallistujat saivat kuunnella valitsemaansa musiikkia töittensä parissa niin kauan kuin halusivat. Työssään kohtuullisen taitavat henkilöt hyötyivät musiikista eniten. Todellisiin asiantuntijoihin musiikki ei juuri vaikuttanut, kun taas vasta-alkajat pitivät musiikkia jopa häiriötekijänä. Tutkimuksesta kävi myös ilmi, että vanhemmat ihmiset kuuntelivat musiikkia töissään vähemmän kuin nuoremmat.

Asiasta kertoi New York Times.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *